Mobiilivallankumous

Älypuhelimet tulivat ja mullistivat niin yksittäisen ihmisen elämän kuin yritysten tavan toimia. Älypuhelinkulttuuri pakottaa vähitellen loputkin yritykset päivittämään verkkosivunsa mobiilioptimoituihin sivustoihin, koska entistä suurempi osa ihmisistä käyttää puhelinta aktiivisesti etsiäkseen palveluja ja tuotteita ja tehdäkseen puhelimella välittömästi ostoksia. Kesällä 2015 Google lopetti näyttämästä mobiililaitteella tehdyissä hauissa sivustoja, jotka eivät ole mobiilioptimoituja. Olen kuullut sanottavan, että yritystä ei ole jos se ei löydy Googlen ensimmäisten sivujen hakutuloksista. Onko kohta niin, että yritystä ei ole ilman mobiilioptimoituja sivuja?

Koukussa älypuhelimeen?

Itse ainakin tunnustan olevani koukussa omaan älypuhelimeeni. Sen myötä on saanut jäädä paperinen kalenteri, tekstiviestit (ainakin melkein), bussissa tai metrossa ikkunasta ulos katsominen tai vain omien ajatusten kuunteleminen. Tilalle on tullut pakonomainen tarve vilkuilla eri sosiaalisten medioiden sivustoja, lukea päivän uutiset, pelata erilaisia koukuttavia pelejä sekä esimerkiksi tilata vaatteita H&M:lta pitkällä automatkalla. Puhelimella palvelutarjontaa selaillessa tulee paljon helpommin poistuttua toimimattomilta sivuilta ja huonosti esille tuotu sisältö ärsyttää enemmän kuin tavallisella pöytäkoneella. 

Alla olevalla videolla on tuotu hyvin esille älypuhelinten vaikutus kuluttajiin ja yrityksiin. Videon lisääminen oli yksi blogiharjoitustehtävä, ja video taas houkutteli tekemään aiheesta kokonaisen blogipostauksen. :)


Kommentit

  1. Mielenkiintoinen postaus ja video! Ja niin totta, älypuhelimet on kyllä koukuttavia! Elämästä on tullut myös paljon helpompaa kun kaikki hoituu mobiilisti, navigoinnista aina peruskauppareissun ostoslistoihin. Miltäköhän mobiilisisällön optimoinnin lähitulevaisuus näyttää? Meneeköhän enemmän äppeihin vai muuttuvatko itse sivustot toimivimmiksi? Itse kyllä käytän sitten taas tabletissa mieluummin tavallisia sivuja, kun mobiilisivustoilta vielä usein puuttuu asioita. Asiasta toiseen, kokeilin muuten äsken toimisiko mun vanha fb-tili mutta se ei enää toiminut (kai mä olen sitten poistanut sen pysyvästi, en muista enää!). Niin ajattelin kysyä, että jos sä satut joskus käymään siellä ryhmässä, niin olisitko sä voinut infota mua jos siellä on jotain jota mun pitäisi tietää? Esim. jos siellä jaetaan vaikka neuvoja tehtävien suorittamiseen tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kommenteista! :) Paha sanoa tulevaisuudesta, pitää vielä perehtyä aiheeseen enemmän, mutta se on varmaa, että sivustojen on koko ajan muututtava toimivammiksi.

      Joo voin infota sua, yritän saada mahdollisimman pian yhteydenottolomakkeen, niin voit vaikka sitä kautta jättää sun meilin? Katsoin myös jos sun blogissa olisi sellainen jo ollut, mutta en ainakaan huomannut. Huomasin muuten, että meidän ryhmäläiset on luoneet ihan oman ryhmän just näitä koulutehtäviäkin ajatellen, joten sitä varten vois olla ihan kätevää olla fb:ssa :)

      Poista
    2. Aijaa, oma ryhmä kotitehtävillekin..! No, mutta kiva jos infoilet, kiitos! Kai mun pitäis liittyä sinne. Yritän ensin kahlata noi kotitehtävät läpi kun niihin menee yllättävän paljon aikaa. Mulla on blogissa yhteydenottolomake siinä ylävasemmalla nyt, en tosin ole kokeillut toimiiko! :)

      Poista
    3. Johanna kävin testaamassa nyt sun yhteydenottolomakkeen! :)

      Poista
    4. Moi, taisi joutua gmailin junk mailiin tai sitten se lomake ei toimi... Taidan vaihtaa siihen eri meiliosoitteen!

      Poista
    5. Sain eilen lomakkeen laitettua omaan blogiin, mutta en löytänyt mitään tapaa saada vastauksia s-postiin. Pitäisi käydä Google Formsissa tarkastelemassa mahdollisesti tulleita yhteydenottoja. Ei kovin kätevää, jos tosiaan näin on...

      Poista
    6. No ei kovin kätevää... Mä luin just keskustelufoorumeita ja ilmeisesti on yleinen ongelma ettei noi Bloggerin yhteydenottolomakkeet toimi. Testasin eri tavalla uudelle sivulle, mutta sekään ei auttanut. No, ei voi mitään... Ainakin se on omalla sivullaan, kotitehtävässähän ei mainittu että lomakkeen pitäisi myös toimia! :) (Musta tuntuu muutenkin että Wordpressissä kaikki on helpompaa, en ole ihastunut tähän Bloggeriin, vielä ainakaan...)

      Poista
    7. Ehkä Ilkka vastaa meille tähän kysymykseen vielä :)

      P.S. Wordpressillä näyttäisi saavan myös visuaalisesti paremman näköisiä blogeja tehtyä.

      Poista
    8. PPS. Johanna sun testilähetys tuli perille! :) Mutta siis joudun vaan käydä Google Formsissa erikseen katsomassa onko tullut vastauksia. Tämä toimisi kyllä jossain kertaluontoisessa kyselyssä, mutta ei jatkuvana yhteydenottolomakkeena mun mielestä.

      Poista
  2. Iso plussa aktiivisesta kommenttehin vastaamisesta. Laitanpa tästä lomaketehtävästä teille tietoa palautteessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5 esimerkkiä onnistuneista, elämyksellisistä sivustoista

Sähköiset jakelukanavat

Kotitehtävä 10: Oman organisaation kävijäseuranta ja analyysi